Liikunta ja ulkoilma
Parasta on liikkua raittiissa ulkoilmassa - vai onko?
Suomessa on hyvin harvoin tilannetta, että ulkoilma olisi sisäilmaa likaisempaa. Koska sisäilma tulee aina ulkoa, on sisäilmassa aina myös ulkoilman epäpuhtauksia sen lisäksi, että rakennusmateriaaleista ja ihmisistä itsestään tulee lisää epäpuhtauksia sisäilmaan.
Usein on myös niin, että sisäilma on huonoa puutteellisen ilmanvaihdon tai rakennuksessa olevien ongelmien, kuten kosteus- ja homevaurioiden vuoksi.
Ulkona liikkuminen kannattaa lähes aina. Pääosan vuotta lähes kaikki ihmiset pystyvät liikkumaan ulkona missä tahansa. Muutamia rajoituksia kuitenkin on, joista on hyvä olla tietoinen.
- Allergioista kärsivien olisi kevään siitepölyaikaan tai syksyn homepölyaikaan hyvä tilapäisesti suosia sisätiloja, kunnes pölyaika on ohi.
- Keväisin puhdistettavina olevien tai vielä puhdistamattomien katuosuuksien lähiympäristö on usein katupölystä johtuen ilmanlaadultaan huonoa. Ongelma kuitenkin korjaantuu, kun puhdistustyöt saadaan päätökseen ja kevätkesän sateet huuhtelevat pölyt mukanaan.
- Vilkasliikenteisten teiden varsilla ja keskustojen katukuiluissa liikkumista kannattaa välttää etenkin ruuhka-aikoina.
- Kaukokulkeumat voivat ajoittain aiheuttaa terveydelle haitallisten hiukkaspitoisuuksien kohoamista, kuten Venäjän metsäpaloista aiheutuneet savut viime aikoina.
- Aurinkoisina kevät- ja kesäpäivinä terveyshaittoja voivat aiheuttaa kohonneet alailmakehän otsonipitoisuudet. Talvella ongelmana voi olla pakkasilma, joka kuivattaa limakalvoja.
Paikallista ilmanlaatua voi seurata osoitteesta ilmanlaatu.fi.
Hyvä nyrkkisääntö on, että omia tuntemuksiaan kannattaa kuunnella, ja välttää paikkoja joissa hengitys hankaloituu.
