Keuhkot pihalle -voittaja käyttää palkintonsa pyörän ostoon
25.11.2009
Keuhkot pihalle -arvonnan päävoiton voitti Teuvo Parviainen Tuusulasta. Kolmen sadan euron palkintolahjakortillaan hän aikoo ostaa uuden polkupyörän. Pääpalkinnon lisäksi arvottiin myös pipoja, T-paitoja ja Keuhkot pihalle -tuotepaketteja.
Tyytyväinen voittaja voi kiittää vaimoaan, joka houkutteli hänet osallistumaan Keuhkot pihalle -kampanjaan. Hengitysliitto on hänelle tuttu toki entuudestaan, sillä hän on jäsen Keski-Uudenmaan Hengitysyhdistyksessä.
Teuvo Parviainen on ahkera liikkuja itsekin, säännöllisiin harrastuksiin kuuluvat vesijumppa kahdesti viikossa ja kävely. Liikunnan aloitettuaan on myös paino keventynyt. Kilojen karistamisessa auttoi myös, että "pani kielen päälle vähemmän ruokaa", kuten voittaja asian itse ilmaisee.
Keuhkot pihalle pisti liikkumaan
Tämän syksyinen Keuhkot pihalle -kampanja innosti ihmisiä liikkumaan verkossa ja eri paikkakunnilla.- Verkossa arvontaan osallistui 10 000 henkilöä, joiden kesken arvottiin pääpalkinnon lisäksi myös pipoja, T-paitoja ja Keuhkot pihalle -tuotepaketteja. Hengitysliitto Heli haluaa onnitella kaikkia palkintojen voittajia sekä kiittää kaikkia osallistujia mielenkiinnosta, sanoo liikunnan suunnittelija Janne Haarala.
Kampanjaan liittyen Hengitysliitto Helin paikallisyhdistykset järjestivät yhdessä Apteekkariliiton jäsenapteekkien ja muiden yhteistyökumppanien kanssa yli 50 monipuolista liikuntatapahtumaa. Näissä Lisäaikaa liikunnalle -tapahtumissa hyödynnettiin talviaikaan siirtymisestä aiheutunut lisätunti liikuntaan, reippailuun ja yhdessäoloon.
- Liikunta on kuitenkin parasta säännöllisin annoksin nautittuna. Vaikka kampanja päättyi, saa liikunta jatkua. Keuhkot pihalle -sivustolta löytyy liikuntatietoa läpi vuoden, Haarala vinkkaa.
ELI HOPI HOPI NYT!
